Terveisiä täältä Porvoosta, missä arki pyörähtänyt vaihtelevin fiiliksin käyntiin. Saatiin viime viikolla meidän pH dieetti päätökseen ja ollaan päästy siirtymään ns. normaalimpaan ruokavalioon. Dieetti teki kyllä hyvää ja olo sen jäljiltä on yli 8kg kevyempi ja muutenki virkeempi, kun mitä se aikasemmin ennen dieettiä oli. Ihan tavotteessa ei vielä olla kilojen osalta, mutta sen saavuttamiseks ei tarvita enää mitää erikoisdieettiä, vaan puhdasta ja terveellistä normiruokaa, yhdistettynä säännölliseen ruokarytmiin. Nyt pääsee vihdoin liikkumaankin ja olenki päättänyt alottaa taas juoksemisen. Vanha kaveri just houkutteli mua lähtemään keväällä Tukholma maratonille, mikä olis kyllä hienoa! Yhden kerran aikasemmin oon sen juossu ongelmien kanssa ja nyt tuntuis et vois olla kiva ottaa revanssi ja haastaa ittensä.
Pari viikkoa jo saman katon alla
Nyt ollaan pari viikkoa asuttu saman katon alla ja haasteet liittyny lähinnä uuden kodin yhteisiin pelisääntöihin, toimintatapojen muutoksiin ja koulun käyntiin. Pelisääntöjen ja toimintatapojen osalta ehkä haastavinta on se, että Emilia ja tytöt on asuneet kolmistaan, jolloin heille on muodostunu omat tapansa olla ja elää, samoin kun itellekki viikonloppu isänä. Se että saadaan asiat hioutumaan yhteen, vaatii se kaikilta muutosten hyväksymisen, vaikka se vaikeelta välillä tuntuuki. Mahtavaa on kuitenki ollu huomata se, että kaikki on kotiutunu tosi nopeesti, eikä olo ole kellään kuin “vieraalla”. Vanhassa omakotitalossa on muutenkin paljon pieniä asioita mihin tulee kiinnittää eritavalla huomiota, eikä kaikki toimi samalla tavalla kuin kerrostalossa. Koko ajan ei viitsisi kulkea perässä sulkemassa ovia, ikkunoita, valoja tai säätelemässä patterien lämpötiloja ym ym… 🙂
Meitä on nyt enemmän saman katon alla, mikä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että pitää osata ottaa muut huomioon. Lähtien jo pelkästään käyttäytymisestä ja tyylistä keskustella asioista, toisten kunnioittaminen on myös noussut isoon rooliin. Asioita tehdään yhdessä ihan ruoan laitosta, pyykin pesemiseen. Ei ole tarkoitus että esim. Emilia olisi se joka laittaa aina kaiken valmiiks, niin että lapset ja minä pääsisin aina “valmiiseen” pöytään. Tässä asiassa joudun itekki opettelemaan paljon uutta, koska yksin asuessa ei tarvinu ottaa muita huomioon. Se mikä ei itseään häirinny, sai olla.
Jännitettiin tosi paljon sitä, miten vanhimman ja keskimmäisen koulumatkat tulee menemään. Kulkevat siis bussilla Porvoosta Helsinkiin päivittäin. Ensimmäisinä aamuina noustiin kaikki aikasin ylös ja vietiin tytöt bussipysäkille, mutta nyt pärjäävät jo hienosti omineen. Aamut on tosi aikasia varsinkin keskimmäisellä, kun jokainen koulupäivä viikossa alkaa klo. 8 ja ylös pitää nousta jo puoli kuuden aikaa. Hattua nostan kuitenkin, koska ovat pärjänneet hienosti ja sanoivatkin ettei päivät tunnut raskailta vaikka matkoihin menee yli pari tuntia päivässä. Vanhin vaihtaa koulua syysloman jälkeen ja aloittaa 9 luokan viimisen puoliskon täällä Porvoossa. Muutos on iso ja varmasti jännittävä, koska kaikki koulukaverit jäävät Helsinkiin ja pitää mennä kesken kaiken uusien joukkoon. Tästä on kuitenkin puhuttu paljon ja vaikka se alussa tuntui ihan kauhealta ajatukselta, alkaa se pikkuhiljaa tuntumaan oikealta ja kivaltakin muutokselta. Oikeat ystävät ei kuitenkaa katoa elämästä vaikka asuinpaikka vaihtuukin. Meillä kaikilla on tapahtunut isoja muutoksia lyhyen ajan sisällä, mutta kaikenkaikkiaan voidaan olla ylpeitä koko porukalla siitä, miten hienosti asiat on loppuviimein menny, hyvä me! 🙂 …pienin askelin…
Emilia järjesti mahtavan synttäriyllärin
En isommin ole synttäreitä koskaan viettänyt tai niistä suuremmin edes välittänyt, muutakuin oman tyttären. Täytin perjantaina 33v ja tajusin, että sitähän on ihan junnu vielä 🙂 Emilia oli aiemmin ilmoittanut, että perjantaina klo. 16 kaikkien pitää olla kotona. Olin yrittäny miettiä itekseni, että mitähän se on mun päänmenoks keksiny. Perjantaina päivällä Emilia julkas Vapaus valita -facebookissa kuvan, missä oli teksti; varaudu kohta pitämään kovaa kiinni, nimittäin vauhti tulee olemaan hurjaa. Rupesin miettimään, että nyt on kyllä jotain muuta, kuin pelkkä hyvä ruoka kotona odottamassa. Töiden jälkee kotona kävin suihkussa ja sain hetken rentoutua, sitten tuli käsky; nyt mennään! Ensin meinasivat sitoa mun silmät, etten näkis mihin ajettaisiin, mutta sanoin että tulee paha olo jos niin tekevät. Matkalla Emppu kyseli koko ajan että joko arvaan mihin ollaan menossa; yritin koko ajan miettiä, mutta en keksinyt. Ajettiin Kotkan suuntaa, eikä heränny mitää ideaa mitä sillä suunnalla olis. Pyhtään kohdalla vauhti kuitenkin hiljeni ja huomasin kyltin Sirius Sport Resort. Silloin tajusin että ollaan menossa joko lentämään tai surffaamaan ja niinhän se oli, Emilia vei meidän koko porukan surffaamaan mikä oli ihan huikea yllätys. En ole koskaa aikasemmin kokeillu mitään vastaavaa ja mikä parasta, se oli tekemistä mihin koko porukka sai osallistua. Alku jännitti ihan hitosti, mut parin kokeilukerran ja kaatumisen jälkee homma alkoi jo jokseenki sujua ja pysyin pystyssä. Otin kyllä parit aikamoiset lennot ja onnistuin telomaan olkapään, nyt tässä just jännitän, että mahtokohan sieltä mennä jotain rikki kun on niin kipeä ja vaikea nostaa kädellä mitään 😀 Emiliaki valittaa niskojaan, kun tuli niskoilleen pari kertaa lahjakkaasti. Kaikista ruhjeista ja kolhuista huolimatta kokemus oli kaiken arvoinen ja sovittiinki, että mennää joku kerta uudestaa kaksistee surffailee. Ehkä sit seuraavan treenikerran jälkeen ollaa valmiita jo oikeille aalloille etelän lämpöö 😉
Kiitos rakas että olet <3
Oltii hetki omissa unelmissa kuumalla hiekalla jossain kaukana 🙂
Emilia surffas kun vanha tekijä! Videolle on taltioitu kun vetää seisaalteen laudalla, siitä lisää tulossa youtube kanavalle!
Illalla herkuteltiin vielä kotona kaikki yhdessä. Emilia oli ostanu mulle naudan sisäfileen, minkä sain ite paistaa ja ei että se oli hyvää 😛 En ole yli kuukautee saanu mitää lihaa kitusii! Pitkä odotus palkittiin 🙂
[ABTM id=7943]
